TREMK on varannut Varalan Urheiluopistolta Majala -rakennuksen ison salin V1 lihaskuntojumppaa varten niin syys- kuin kevätkaudeksikin 2019-20. Ajankohta on aina tiistaisin alkaen klo 18, kesto venyttelyineen tunnin ja vartin. Ne, jotka ehtivät, lähtevät tuntia ennen eli klo 17 noin kolmen vartin yhteiselle lämmittelylenkille. Syyskausi alkaa tiistaina 3.9. ja päättyy 10.12. Yhteensä syyskauden jumppia on 15 kertaa.

Jumpat vetää monille tuttu seuramme jäsen, fysioterapeutti Anitta Järvenpää. Vuosikausien kokemuksella ja vankalla ammattitaidolla toteutettuna tiedossa on joka kerta erilainen setti kehoa monipuolisesti vahvistavia, eri välinein toteutettavia liikkeitä mukaansa tempaavan musiikin siivittämänä. Kukin tekee liikkeet oman tasonsa ja kykynsä mukaan. Sekoilut ovat sallittuja, joten miehetkin pysyvät mukana, vaikka vähän jälkijunassa, kuten usein tapahtuu.

Seura maksaa salivuokran. Kultakin osallistujalta peritään omavastuu, joka on jäseneltä 15 euroa / kausi ja ei-jäseneltä 35 euroa / kausi. Kertamaksu on 5 euroa, jonka voi maksaa suoraan Anittalle.

Harjoitussaliin mahtuu hyvin 30 jumppaajaa. Siksi rajoitamme osallistujamäärän 40 henkilöön eli ylibookkaus sallitaan todennäköisten poissaolojen takia.

Tervetuloa taas mukaan niin vanhat kuin uudetkin osallistujat! Kaikki me tarvitsemme notkistamista ja melkein huomaamatta jumpatessa syntyvää lihaskuntoa.

35,00 €
15,00 €